Purjehdus Kroatia
22.–29.4.2023
(Taynnä)

Purjehtimaan Kroatiaan

Järjestämme huhtikuussa purjehdusretken Kroatiassa. Purjehdus Kroatiassa tuohon ajankohtaan on oivallinen kauden avaus. Satamissa ei ole vielä ruuhkaa ja lämpötilat ovat samanlaisia kuin Suomen kesällä.

Retkellä voit syventää aikaisemmin oppimaasi tai suorittaa saaristopäällikkökurssin. Mukaan voi toki lähteä ihan vain nauttimaan ja viettämään hieno purjehdusloma ilman aikaisempaa purjehduskokemusta. Mikäli kiinnostusta on riittävästi myös purjehtijakurssiin, sekin on mahdollinen. 

Matka on viikon mittainen, lauantaista lauantaihin. Majoitumme tietysti veneessä, joka on noin 44-54 jalkainen ja veneessä majoittuu mukavasti 8-10 henkilöä (kahden hengen hytit).

Jos sinulla on kokemusta Suomessa purjehtimisesta, tällä matkalla opit uusina asioina, miten rantaudutaan kyläsatamien rantakivetyksiin perä edellä, keula-ankkuria tai mooring-köysiä käyttäen. Myös luonnonsatamiin rantautuminen on hiukan erilaista kuin Suomessa. Matkalla oppii siis uusia asioita purjehtimisesta, mutta ennen kaikkea reissu on mukava kesäkauden avaus.

Aamiaiset valmistamme itse veneessä, kuten myös lounaat esimerkiksi luonnonsatamiin pysähtyen. Iltaisin rantaudumme idyllisiin saaristokyliin, jossa voimme nauttia illallisen ravintolassa. Matkan hinta on 950 €, joka sisältää kipparin, opetuksen ja venemaksun. Lentoliput jokaisen tulee ostaa itse. Tämän hetken (11/22) hinta Splitiin tuolle ajankohdalle esimerkiksi Norvegianilla on n. 300 €. Veneessä syötävät ruoat, satamamaksut ja diesel maksetaan yhteisesti venekassasta, jota varten tulee varata n. 200€/hlö. Kippari ei osallistu venekassaan.

Ohjelma

Teams-tapaaminen 5.4. klo 19
Lähtijöiden lyhyt esittely, matkajärjestelyjen läpikäynti, mahdolliset kysymykset pakkauslistoista (toimitetaan etukäteen lähtijöille), itse purjehdukseen ja veneellä asumiseen liittyvien asioiden läpikäynti. Venejaot, jos lähtijöitä on enemmän kuin yksi vene. 

Lento Splitiin la 22.4.
Halutessaan voi ottaa aikaisemmankin lennon ja tutustua vaikka muutaman päivän ajan Splitin kaupunkiin.

Lähtöjärjestelyt ja köydet irti la 22.4.
Tapaaminen klo 11 Trogirin venesatamassa. Kaupassa käynti ennalta tehdyn kauppalistan mukaisesti. Tavoitteena on, että lähdetään ensimmäiseen etappisatamaan jo lähtöpäivänä. Edellytyksenä on se, että vene saadaan ajoissa. Virallinen check-in aika on klo 17.

Su 23–to 27.4.
Aamupäivisin purjehditaan ennalta mietittyyn lounaspaikkaan. Iltapäivisin rantaudutaan uuteen kyläsatamaan. Iltaisin voi tutustua kylään ja nauttia illallisen ravintolassa. Ainakin yhtenä yönä yövytään luonnonsatamassa. 

Pe 28.4.
Paluu Trogirin satamaan, jonka jälkeen on mahdollista tutustua käydä Trogirin superidylliseen vanhaan kaupunkiin.

La 29.4.
Veneen luovutus ja lähtö kohti lentokenttää ja kotia.

Jos sinulla on kysyttävää, soita: Katja Kopra-Kullas 044 0787 854 tai Teemu Kullas 044 533 6469 tai laita sähköpostia info@ilosailing.fi


Matkan varaus
Paikka varataan täyttämällä alla oleva ilmoittautumislomake ja sitoutumalla peruutusehtoihin. Ilmoittautuminen on sitova. Osta lento sen jälkeen kun olet saanut meiltä vahvistuksen venepaikasta. 

Matkan maksaminen
Lasku lähetetään sähköpostilla ja se erääntyy seuraavana päivänä matkan alkamisesta. Varaudu esittämään kuitti maksupäivänä matkalla (Ilo Sailing ei kuulu kilpailu- ja kuluttajaviraston matkapakettilain mukaisen vakuusrekisteriin, minkä vuoksi matka veloitetaan vasta matkan alettua eikä ennen matkaa). Laskuttava yritys on Mainostoimisto Kullas 1604650-5 – aputoiminimi Ilo Sailing Adventures (Rekisteröinnissä).

Peruutusehdot
• Peruutus viimeistään 45 vrk ennen matkaa: Veloitetaan toimistomaksu (100€/henkilö).
• Peruutus myöhemmin kuin 45 vuorokautta ennen matkaa, mutta viimeistään 21vrk ennen matkaa veloitetaan toimistomaksu (100€/henkilö).
• Peruutus myöhemmin kuin 21 vuorokautta ennen matkaa, mutta viimeistään 7vrk aikaisemmin ennen matkaa veloitetaan matkan hinnasta 50%.
• Myöhemmin kuin 7 vuorokautta ennen matkaa, mutta viimeistään 3 vuorokautta ennen matkaa, veloitetaan hinnasta matkan hinnasta 75%.
• Myöhemmin kuin 3 vuorokautta ennen matkaa, matkan hinnasta veloitetaan 100%.
• Jos matkaa ei peruuteta, mutta matkustaja ei saavu lähtöpaikalle, veloitetaan matkasta 100 %.

HUOM! Kaikissa peruutustapauksissa pidätämme oikeuden veloittaa meille aiheutuneet kolmansille osapuolille maksettavat todelliset kulut esim. veneen vuokraus.

Suosittelemme matkustajavakuutuksen ottamista, joka kattaa esimerkiksi sairastapauksissa matkan peruuntumisesta matkustajalle aiheutuneet kulut.

 

VENEET TÄYNNÄ, ILMOITTAUTUMINEN SULKEUTUNUT.

Osallistun kurssille:

Ilmoittautuminen on sitova. Olen lukenut peruutusehdot ja hyväksyn ne.

2 + 10 =

Ilo Sailing purjehduskurssi

info@ilosailing.fi  /   p. 044 0787 854, 044 533 6469   /   Y-tunnus 3206542-3

Purjehduksen opettajat