MITEN MENI NIINKU
MUIDEN MIELESTÄ?

Kiitos kaikille saamastamme palautteesta!

Jokaisen kurssilaisen lähettämä palaute kertoo enemmän kuin tuhat omaa sanaamme. Näyttää siltä, että olemme onnistuneet aika hyvin. Kokemukset Ilo Sailing -purjehduskuresseista tuntuu olevan varsin positiivisia. Meille on tärkeää että oppiminen tapahtuu rennon ilmapiirin ja iloisen meiningin saattelemana. Koemme tärkeäksi myös sen, että kursseillamme saa aina uusia elämyksiä ja pääsee irti arjesta hyvässä seurassa.

Ihana ilma ja porukka purjeveneessä. Katja on tosi hyvä kouluttamaan purjehdusta. Tosi hyvä fiilis jäi😊 Vastasi odotuksia: 5/5

Susa Schoultz Johdatus purjehdukseen -iltapurjehduksella Helsingissä  2023

– – – – – – – – – – – – –

 

Kurssi oli todella hyvin suunniteltu ja käytännön toteutus organisoitiin hienolla tavalla – myös säiden mukaan joustaen. Opetus oli tasokasta, kuten myös ruoka ja puitteet muutenkin. Opettaja jakoi tehtäviä tasapuolisesti kaikille, opasti riittävän rauhassa, mutta antoi myös vastuuta tehtävien suorittamisessa. Tärkeää oli se, että sai yrittää uudestaan jonkun asian epäonnistuttua ekalla kerralla, ja tässä opettajalla oli koko ajan kannustava ote. Opettaja selitti todella ymmärrettävästi asiat ja vastasi kysymyksiin siten, että oli helppo kysyä pienintäkin asiaa, mitä ei tajunnut heti. Tunnelma kurssilla oli kaiken kaikkiaan tosi hyvä. Ainoana kehittämisehdotuksena vielä mietimme, että jos miehistön koko olisi vähän pienempi, saisi purjehduksen eri tehtäviä harjoitella vähän enemmän per henkilö/kurssi. Lämmin kiitos Teemulle! Vastasi odotuksia: 5/5

– Oppilas retkikurssilla 2023

– – – – – – – – – – – – –

 

Kurssi oli tosi opettavainen. Ilmapiiri oli iloinen, turvallinen ja opetuspäivät oli jaoteltu hyvin eri opetusalueisiin ja tavoitteisiin. Opettajat oli mukavia, kannustavia ja kaikki oppilaat huomioitiin. Opettajien intohimo, ilo ja välittäminen lajia kohtaan huokui ja tarttui myös minuun oppilaana. Pienet yksityiskohdat kuten kahvit, banskut ja ankkurimaljat sekä kurssin päätteeksi saadut stipendi ja Ilo Sailing -olutsetti kruunasivat erinomaisen kurssin! Sain paljon pätevyyden sekä onnistumisen kokemuksia turvallisessa ympäristössä itselleni uuden lajin parissa. Kiitos! Vastasi odotuksia: 5/5

– Oppilas Purjehtijakurssilla Helsingissä 2023

– – – – – – – – – – – – –

 

Johdatus purjehdukseen oli hyvä henkinen iltama, jossa pääsi helposti tutustumaan purjehdukseen pienessä porukassa. Asiat selitettiin selkeästi ja riittävällä tarkkuudella huomioiden 4 tunnin kesto. Kokonaisuudessaan tämä sai kyllä innostumaan purjehduksesta! Kiitos! Vastasi odotuksia: 5/5

– Oppilas Johdatus purjehdukseen -iltapurjehduksella Helsingissä  2023

– – – – – – – – – – – – –

 

Teemu kurssin kouluttajana oli erinomainen. Tehtäviä käytiin useaan kertaan läpi ja ohjausta tuli tarvittaessa kädestä pitäen. Ja muutenkin kokonaisuus ruokineen ja reittisuunnitelmineen yms oli hienosti hoidettu. Mukavaa porukkaa ja hyvä tunnelma. Vastasi odotuksia: 5/5

– Esa Tarkiainen retkikurssilla 2023

– – – – – – – – – – – – –

 

Jatkokurssi oli ilahduttava ”palvelumuotoilu”, missä sai vielä kertailla vanhoja purjehdusoppeja ja kokeilla tärkeitä uusiakin asioita veneen käsittelystä. Odotin paljon Kroatian reissulta, ja kaikki nämä odotukset reippaasti ylittyivät. Kouluttajat ovat sopivan rennon hauskalla otteella vankkoja ammattilaisia. Kaikki sujui tosi jouhevasti niin vesillä kuin maissakin, niin asiallisissa hommissa kuin viihteelläkin, ja aina kaikin puolin mukavassa porukassa. Vastasi odotuksia: 5/5

– Sari Kroatian retkikurssilla keväällä 2023

– – – – – – – – – – – – –

 

Täysikymppi! Upea purjehdus. Opettaja Katja Kopra-Kullas erinomainen, kultakimpale. Opetus taitavaa, monipuolista, rauhallista ja se tehtiin suurella sydämellä. Erityisen hienoa oli että me kokelaat saimme todella hoitaa purjehdustehtävät alusta loppuun itse (paitsi navigointi) opettajan ohjannassa. Tutuiksi tuli vendaus, jiippi,virsikirja yms 🙂 Sattui vielä mahtava porukka yhteen! Kiitos. Tulen toistekin tai osallistun purjehtijakurssille. Rakkaus purjehdukseen heräsi eloon! Vastasi odotuksia: 5/5

– Oppilas Johdatus purjehdukseen -iltapurjehduksella Helsingissä  2023

– – – – – – – – – – – – –

 

It exceeded my expectations – good plan, nice views, fun, night stays at wonderful places. Vastasi odotuksia: 5/5

– Sergey Kroatian retkikurssilla keväällä 2023

– – – – – – – – – – – – –

 

” Todella hyvä kokemus. Hyvät kurssin vetäjät ja neuvoivat hyvin kaikki tärkeät kohdat mitä purjeveneessä tulee tehdä sekä miten purjehtia. Viikonloppu purjehdus oli kiva kokemus. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Oppilas Purjehtijakurssilla Helsingissä 2022

– – – – – – – – – – – – –

” Täydellinen purjehdusloma  ja -kurssin yhdistelmä. Sopivasti oppimista, faktaa ja harjoittelua sekä rentoa ja iloista yhdessäoloa. Mahtava porukka ja hieno vene. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Janina Turun retkikurssilla 2022

– – – – – – – – – – – – – 

” Kurssi oli erinomainen. Niin vetäjät, ohjelma kuin kalustokin huippuluokkaa. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Oppilas Purjehtijakurssilla Helsingissä 2022

– – – – – – – – – – – – – 

” Oli juuri sitä mitä kaipasinkin, hyvä ja innostava tutustuminen purjehdusharrastukseen.  Tärkeää oli että pääsi oikeasti kokeilemaan itse käytännössä, turvallisesti. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Oppilas Johdatus purjehdukseen -iltapurjehduksella Helsingissä 2022

– – – – – – – – – – – – – 

” Hyvä kurssi. Teemu hoiti kurssinjohtajan hommat rennosti, mutta asiallisesti. Purjehdusta sopiva määrä. Kurssin kesto myös hyvä. Suosittelen 👍 Vastasi odotuksia: 5/5 

– Oppilas Turun retkikurssilla 2022

– – – – – – – – – – – – – 

Retkikurssilla pääsin tutustumaan purjehdukseen ja veneilyn maailmaan saaristossa sellaisena kuin se on, ja mitä lapsuudesta veneilystä muistan. Yhteiset aamupalatuokiot ja ruokailut veneessä ovat erityisiä hetkiä, puhumattakaan illoista ennen kuin mennään nukkumaan. Satamat ovat mukavien samanhenkisten ihmisten kohtaamispaikkoja ja tunnelma on aivan omansa. Retkikurssilla oppii paljon ja aika kuluu kuin siivillä. Opetus oli hyvää ja matkalla sai hyvän käsityksen purjehduksesta, siihen liittyvistä tehtävistä ja myös rantautumisista. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Oppilas Turun retkikurssilla 2022

– – – – – – – – – – – – – 

” Hyödyllisimmiksi opeiksi osoittautuivat:
– Rantautumiset
– Väistämissäännöt
– Vendat
– Ajaminen tuulen mukaan (ylemmäs/alemmas)

Kehitettävää kurssille:
– Joskus asiat ei jääneet yhdellä selostuksella mieleen. Esim. niinkin yksinkertainen juttu kuin rullapurjeen avaaminen ja sulkeminen tai reivien toiminta.

Muuta palautetta:
– Vene oli mukava asua ja matkata. Toisaalta mahdollisesti liiankin mukava. Pienemmässä veneessä esimerkiksi keulapurjeen ja skuuttien kiinnittäminen auttaisi hahmottamaan, mitä köysiä vedellessä tapahtuu. Mieluummin silti kurssiveneellä kuin karummalla. Eli en nyt oikein tiedä, mitä tästä kommentista saa irti.

– Viikonloppuretki oli hieno! Se kannattaa pitää ohjelmassa. Yhden yön reissu onnistuu varmaankin aikataulullisesti helpompi järjestää useimmille

Ehkä enemmän jatkokurssin asiaa, mutta näitä aloin purjehdusloman aikana kaivata:
– Purjeiden trimmaus eri tuulilla
– Lisää erityyppisiä rantautumisia ja veneen kiinnityksiä sekä lähtöjä rannasta

Vastasi odotuksia: 5/5 

– Matias Helsingin purjehtijakurssilla 2022

– – – – – – – – – – – – – 

Teemu veti kurssin rennolla ja asiantuntevalla otteella. Tämä oli ihan paras tapa nauttia kesälomasta purjehdusta oppien, mukaviin kurssikavereihin ja upeaan saaristoluontoon tutustuen. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Oppilas Turun retkikurssilla 2022

– – – – – – – – – – – – – 

” Kiitos mukavasta iltapurjehduksesta. Oli erittäin mukavaa päästä fiilistelemään ja osallistumaan aluksen miehistöön. Hienosti opastitte miten aluksessa tulee toimia, kävitte purjehduksen perus periaatteita läpi ja laitoitte kaikki oppilaat hommiin. Ei tarvinnut seisoa tumput suorassa. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle kurssille. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Aki Johdatus purjehdukseen -iltakurssilla Helsingissä 2022

– – – – – – – – – – – – – 

” Kurssi täytti täysin odotukseni ja minulla oli todella hauskaa koko viikon, vaikka koko kroppaa kolottaa. 😉

Kurssilla oli ihanan lämmin ja turvallinen ilmapiiri uuden opiskeluun. Viikonlopun retkipurjehdus oli paras osuus ja olen todella onnellinen, että se sisältyi kurssiin. 

Kiitos kuuluu myös kurssikavereille mahtavasta viikonlopusta! Jäin hieman kaipaamaan enemmän tilanteita missä itse olisi pitänyt päätellä miten jokin tilanne ratkaistaan, jos jonkun kehityskohdan voisin nostaa. 

Hoiditte kurssin sisällön, aikataulut, ruokailut ja ohjauksen erinomaisesti ja voin erittäin lämpimästi suositella IloSailingia muille. Jos järjestätte Suomessa tai ulkomailla jatkokursseja tai purjehduksia niin osallistuisin mielelläni uudelleen. 🙂

Kiitos Teemu ja Katja!

Vastasi odotuksia: 5/5 

– Mikaela Purjehtijakurssilla Helsingissä 2022

– – – – – – – – – – – – – 

Hieno ilta! Pääsimme tutustumaan purjehdukseen heti käytännön harjoitusten kautta. Ohjaus oli rauhallista, selkeää ja motivoivaa. Suosittelen lämpimästi. Vastasi odotuksia: 5/5 

– Oppilas Johdatus purjehdukseen -iltakurssilla Helsingissä 2022

 

Ilo Sailing purjehduskurssi

info@ilosailing.fi  /   p. 044 0787 854, 044 533 6469   /   Y-tunnus 3206542-3

Purjehduksen opettajat