CHARTER-PURJEHDUS /
YRITYSPURJEHDUS

YRITYSPURJEHDUS HELSINKI

Järjestämme Helsingissä yrityksille illanviettoja veneellä. Yrityspurjehdus on unohtumaton elämys, onpa sitten kysymyksessä asiakastilaisuus, tykypäivä, kick-off tai firman virkistyspäivä. Muutaman tunnin purjehduksen aikana saatte koulutettujen purjehduksenopettajien opastamana hyvän käsityksen millaista purjehtiminen on.
Yrityspurjehdukset toteutetaan aina räätälöidysti. Jos henkilömäärä on alle kahdeksan, voimme toteuttaa purjehduksen yhdellä veneellä, isommalle porukalle saamme järjestettyä useamman veneen. Laituriin tultuamme ryhmä voi nauttia pientä syötävää ja virvokkeita veneessä, tai jatkaa iltaa vaikka ravintolassa. Kumppaneidemme kautta purjehdukseen voi yhdistää saunan tai kokous- / juhlatilan illallisineen.

PURJEHDUSALUEET JA LÄHTÖSATAMAT

Lähdemme yleensä sovitusta satamasta merelle iltapäivällä tai työpäivän päätteeksi, purjehdimme pienen lenkin ja palaamme sovittuun paikkaan viimeistään pimeän tullen. Rantautuminen on mahdollista myös eri paikkaan, riippuen illan jatko-ohjelmasta. Suosittuja lähtösatamia ovat Lauttasaari, Katajanokka ja Jollas. Jos lähdemme esimerkiksi Katajanokalta, muutaman tunnin purjehduksen aikana ehtii nähdä Helsingin kaunista keskustaa mereltä, ja kun purjehdimme esimerkiksi Kustaanmiekasta ulos, saa pienen maistiaisen isommastakin merenkäynnistä.

PURJEHDUS SOPII KAIKILLE YRITYKSEN VIRKISTYSPÄIVÄNÄ

Turvallisuus on meille tärkeää. Käymme aina ennen lähtöä läpi turvallisuuteen liittyvät asiat. Pelastusliivejä ei tarvitse tuoda mukana, vaan meiltä löytyy ne aina kaikille osallistujille. Sääennusteen katsomme aina tarkasti etukäteen ja suunnittelemme purjehdusreitin sen ehdoilla. Ensikertalaisten opastaminen on meille arkipäivää, ja kaikki halukkaat pääsevät itse ohjaamaan venettä ja säätämään purjeita.

YRITYSPURJEHDUS / CHARTER HINTA

Kustannus on alkaen 950 € + alv. Hinta on laskettu yhdellä veneellä,
jolloin osallistujamäärä voi olla maksimissaan seitsemän henkeä kipparin lisäksi.
Isommalle porukalle saamme järjestettyä lisäveneitä ja kippareita.

Rakennamme yrityspurjehdukset aina asiakkaan budjetin ja toiveiden pohjalta. Yksinkertaisin paketti on pelkkä purjehdus, joka pitää sisällään alkoholittomat virvokkeet sekä aloituskahvit ja croissantit. Pakettiin voi myös sisällyttää luxusluokan saunalautan illallisen kera, purjehduksen päätteeksi. Purjehduksen voi myös päättää yhteistyökumppanimme tilausravintolaan, jossa on myös kokoustilat ja sauna sekä allasosasto.

PURJEHDUS

alk. 950 € + alv

Ilo Sailing yrityspurjehdus saunalautta

PURJEHDUS

JA SAUNALAUTTA

alk. 1600 € + alv

Yrityspurjehdus kokoustila Ruusuniemi

PURJEHDUS

JA KOKOUSTILA

alk. 2500 € + alv

OTA YHTEYTTÄ:

+358 44 533 6469

teemu(at)ilosailing.fi

Ilo Sailing Adventures – Y-tunnus 1604650-5

Yritystilaisuus helsinki tyky tyhy kick-off asiakastilaisuus
Yritys purjehdus helsinki asiakastilaisuus
Ilo Sailing charter yritystilaisuus purjehdus
Purjehdus Ilo Sailing yritystilaisuus tyky
Ilo Sailing yritystilaisuus kick-off helsinki purjehdus
Yritystilaisuus purjehdus finngulf helsinki tyky

TÄLLÄ MENNÄÄN:

Veneemme on Suomessa vuonna 2005 valmistettu Finngulf 37. Vene on nopea ja helposti trimmattavissa. Vene on rekisteröity kahdeksalle hengelle. Mikäli yritysryhmä on isompi kuin seitsemän henkeä, voimme hyödyntää  yhteistyökumppaneitamme, jolloin käytössä on myös Finngulf 39, Swan 41 sekä Bavaria 49.

Yrityspurjehdus Ilo Sailing helsinki
Yritys purjehdus helsinki asiakastilaisuus
Yritys purjehdus helsinki asiakastilaisuus

OTA YHTEYTTÄ:

+358 44 533 6469

Ilo Sailing Adventures – Y-tunnus 1604650-5

Ilo Sailing purjehduskurssi

info@ilosailing.fi  /   p. 044 0787 854, 044 533 6469   /   Y-tunnus 3206542-3

Purjehduksen opettajat